Lainarauta­palvelu

Lainaa muotoilurauta. Meiltä saat viideksi päiväksi muotoiluraudan lainaan ILMAISEKSI! Opastamme mielellämme raudan käytössä ja suosittelemme juuri sinulle sopivat tuotteet muotoilun alle. Haluamme tällä tavoin edistää kiertotaloutta ja kestävämpää arkea. Jos tarvitset vain muutamaa päivää varten muotoilurautaa tai haluat kokeilla tiettyä muotoilurautaa ennen ostamista, se kannattaa ehdottomasti lainata ensin!

Sijaitsemme Kuokkalassa, Jyväskylässä – varaa aika ajanvarauksen kautta tai soittamalla.

Tarina Elmin takana

Elmi, eli Elina ja Mira

Parturi-kampaamo Elmi on vuonna 2009 Savonmäentielle, Vaajakoskelle perustettu parturi-kampaamo. Elina ja Mira halusivat perustaa yhdessä hiusalan yrityksen, missä asiakasta palvellaan ja kuunnellaan aidosti ja ystävällisesti. Palava halu kehittää omaa osaamista määrätietoisen kouluttautumisen avulla alkoi kantaa hedelmää, mikä mahdollisti ensimmäisestä liiketilasta muuton uusiin, isompiin tiloihin vuonna 2013. Muutto mahdollisti myös palveluvalikoiman sekä aukioloaikojen laajentamisen.

Vuonna 2021 edessä oli jälleen muutoksia. Vuokrasopimus Asematiellä päättyisi elokuussa, jonka johdosta Parturi-kampaamo Elmin toiminta siirtyi vanhan autokoulun tiloihin osoitteeseen Vaajakoskentie 125 – vain reilun sadan metrin päähän aivan ensimmäisestä liiketilasta vuonna 2009. Tässä vaiheessa myös toinen perustaja, Mira lähti kohti uusia seikkailuja.

Elina remontoi äitiyslomansa aikana sankat apujoukot turvanaan tilat tähän päivään. Uusi liiketila edustaa samalla muutoksien kohtaamaa uutta Parturi-kampaamo Elmiä, kuitenkin ehdottomasti kunnioittaen sen yli kymmenvuotista historiaa ja yrityksen alkuperäistä missiota. Uskomme 110%:sti, että uudet tilat tuovat kiireen keskelle rentoutumishetken, joka jää näkymään – sinua palvellen ja kuunnellen aidosti ja ystävällisesti.

Myös vuokratuolilaiset, Elmin tärkein sidosryhmä, ovat kantaneet kortensa kekoon tarinassamme. Heitä on ollut mukana jo useampia. Kuten tähän asti, myös tänäpäivänä Elmin henkilökunta koostuu iloisesta, alallaan kunnianhimoisesti kouluttautuvasta naisjoukosta, jotka ovat valmiina jatkamaan Parturi-Kampaamo Elmin uniikkia tarinaa.

Tervetuloa meille!

Sijaitsemme Kuokkalassa, Jyväskylässä – varaa aika ajanvarauksen kautta tai soittamalla.